Matalahiilinen puurakentaminen – vastaus urbanisaatioon?

Tuleeko urbanisaatiosta puutavaran kysynnän katalysaattori? Globaali tarve hiilijalanjälkemme pienentämiseen on joka tapauksessa tehnyt puurakentamisesta trendikkäämpää kuin koskaan.

Vuonna 2018 maailman populaatiosta 55 prosenttia eli kaupungeissa. Yhdistyneiden kansakuntien mukaan luku tulee nousemaan 68 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Kiihtyvä urbanisaatio kasvattaa erityisesti edullisten vuokra-asuntojen tarvetta. Samaan aikaan Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen vähentää rakennusalan päästöjä 90 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.

Maailman läpikäydessä urbanisaation seuraavaa aaltoa kiinnostus puurakentamiseen on alkanut kasvaa. Puu on kestävä ja matalahiilinen rakennusmateriaali, joka näyttäytyy mielenkiintoisena vaihtoehtona teräkselle ja betonille. Puuta käytetään esimerkiksi rakennusten rungoissa ja raameissa, puupohjaisissa paneleissa ja muissa rakentamisen tuotteissa. Alalla tuotetaan jatkuvasti uusia rakentamisen ratkaisuja ja näkymät vaikuttavat lupaavilta.

imagey1v4r.png

Rakennukset kuten Welsh Assembly yhdistävät upean visuaalisuuden ympäristöystävällisyyteen. Kuva: Nick Fewing, Unsplash

Matalahiilinen rakentaminen

Puu on uusiutuva materiaali, joka hiilidioksidin tuottamisen sijaan varastoi sitä itseensä. Mutta onko olemassa selkeitä merkkejä siitä, että puulla olisi tulevaisuudessa merkittävä rooli urbaanissa rakentamisessa? Gresham Housessa sijoituspäällikkönä työskentelevä Richard van Romunde on vilpittömästi tätä mieltä.

“Puutavara antaa mahdollisuuden valtion vuokra-asuntojen rakentamiseen puhtaasti ja matalahiilisesti”, van Romunde toteaa.

Gresham House:n vuonna 2020 tekemän katsauksen mukaan urbanisaation mukanaan tuoma asuntovaje yhdessä hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävien tavoitteiden kanssa tulee lisäämään puutavaran kysyntää tulevaisuudessa.

“Rakennusteollisuus vie paljon resursseja. Se on hillidioksidipäästöjen iso lähde kattaen noin 36 prosenttia kaikista CO2-päästöistä. Selkein tapa vähentää päästöjä on lisätä puun käyttöä rakentamisessa”, van Romunde sanoo.

Vaikka rakennusmateriaalien markkinat muuttuvat hitaasti, puutavaran suosio urbaanissa rakentamisessa on lähtenyt nousuun, sanoo Indufor Groupin toimitusjohtaja Silja Siitonen.

“Puu on kevyt materiaali ja siten ideaali kaupunkirakentamisen tarkoituksiin. Siitä on myös verrattain nopeaa ja kustannustehokasta rakentaa”, Siitonen selittää.

Hän korostaa myös kansainvälisiä sopimuksia, kuten Pariisin vuoden 2015 ilmastosopimusta ja EU:n Green Dealia, jotka ovat lisänneet painetta valtioille ja muille toimijoille ryhtyä toimenpiteisiin päästöjen vähentämiseksi. Metsien kestävä hyödyntäminen ja uusiutuvien materiaalien, kuten puutavaran, käyttö vähentävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

“Näistä syistä metsätalouteen ja metsien resursseihin sijoittaminen auttavat ilmastotavoitteiden saavuttamisessa”, Siitonen toteaa.

imagej0g4g.png

Asiantuntijat sanovat, että monikerroksiset puurakennukset ovat urbaanien ympäristöjen tulevaisuus. Kuva: Aleksandar Radovanovic, Unsplash

Puun uudelleenbrändäys

Anne Toppinen on Helsingin yliopiston metsäekonomian ja markkinoinnin professori sekä Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutti HELSUSin johtaja. Toppinen on osa Forest Bioeconomy Business and Sustainability -ryhmää, jossa hän on muiden tutkijoiden ohella tutkinut puurakentamisen markkinoita sekä aiheeseen liittyviä kestävyyskysymyksiä.

“Monikerroksiset puurakennukset sopivat mainiosti urbaaneihin ympäristöihin. Tarvitsemme kompaktia suunnittelua ja puu sopii hyvin tämän tyyppiseen rakentamiseen”, Toppinen sanoo.

Puurakentamisesta on tullut yksi keino saavutta ilmastotavoitteita Skandinaviassa ja muissa maissa kuten USA:ssa, Kanadassa, Ranskassa ja Itävallassa. Suomessa hallituksen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia pitää sisällään Puurakentamisen ohjelman (2016-2021), jonka tavoitteena on vähentää maan hiilijalanjälkeä vahvistamalla teollisuudenalaa, päivittämällä puurakentamiseen liittyvää lainsäädäntöä ja rakentamissäädöksiä.

Nämä linjaukset ovat lisänneet puutavaran käyttöä vuokra-asuntojen, koulujen ja muiden valtion rakennusten rakentamisessa. Toppinen kuitenkin huomauttaa, että vaikka puutavara on rakennusmateriaalina kestävä vaihtoehto, se ei ole aina ilmeisin valinta.

“Talot täytyy rakentaa kestämään ja vaikka puuhun kohdistuva kiinnostus on kasvanut, sen käyttö rakennusmateriaalina on vain yksi osa rakennusteollisuuden muuttumista vihreämmäksi”, hän selittää.

Toppisen mukaan puurakentamisen tiellä on ollut ja on edelleen esteitä, kuten tiedon puute, riskien oletettu määrä ja rakennuttajien konservatiivisuus. Nyt puutavara on alettu näkemään vaihtoehtona ei ainoastaan valtion vuokra-asuntojen vaan myös modernien, huippuluokan rakennusten rakentamisessa.

“Rakentamisen trendit ovat muutoksessa puun uudelleenbrändäyksen myötä. On lupaavaa nähdä esimerkiksi Supercellin tasoisten yritysten käyttävän puuta keskeisenä rakennusmateriaalina pääkonttorissaan.”

Hidasteista huolimatta puulla on potentiaali tehdä rakennusteollisuudesta ympäristöystävällisempää. Puurakentaminen voi tuoda uusia ratkaisuja urbanisaation luomaan kasvavaan asuntojen tarpeeseen ja edistää kestävyyttä monin tavoin.

UPM Timber_Urbanisation_Infographic_FI.png

 

Teksti: Sini-Maria Melanen
Pääkuva: Joe Yates, Unsplash

 

 

UPM:n ilman fossiilisia päästöjä tuotettu sahatavara on ympäristötietoisen valinta
Artikkeli | 4 min

UPM:n ilman fossiilisia päästöjä tuotettu sahatavara on ympäristötietoisen valinta

Lue lisää
Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen
Artikkeli | 8 min

Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen

Lue lisää
UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille
Artikkeli | 1 min

UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille

Lue lisää