UPM:n ilman fossiilisia päästöjä tuotettu sahatavara on ympäristötietoisen valinta

Vuosi 2020 oli käänteentekevä UPM:n sahojen historiassa. Vuoden alusta kaikkien sahojen tuotannon energiakulutus on katettu puhtaasti uusiutuvalla energialla. Sahateollisuuden edelläkävijänä UPM:llä halutaan tarjota asiakkaille mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen omaavia, kestäviä ja uusiutuvista materiaaleista tehtyjä puutuotteita.

UPM Timberillä on neljä sahaa Suomessa, jotka kaikki käyttävät tuotannossaan ainoastaan ilman fossiilisia päästöjä tuotettua energiaa. Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen on merkittävin tapa hillitä ilmastonmuutosta.

”Olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen vuodelle 2030 vähentää tuotantolaitoksiemme hiilidioksidipäästöjä polttoaineiden ja ostetun sähkön osalta 65 prosentilla. Tavoite on osa tammikuussa 2020 allekirjoittamaamme YK:n Global Compact Business Ambition for 1,5 °C -sitoumusta. UPM Timber -liiketoiminta onkin reilusti aikaansa edellä ja kantoi kortensa kekoon kymmenen vuotta etuajassa”, UPM:n vastuullisuusjohtaja Sami Lundgren kertoo.

Ympäristötietoisen asiakkaan valinta

Puun käyttö rakentamisessa ja materiaalina on kasvussa – ja hyvistä syistä. Luonnontuotteena puu on uusiutuva, turvallinen ja kierrätettävä vaihtoehto teräksen ja muovin kaltaisille kilpaileville materiaaleille. Näiden lisäksi kiinnostus puuta kohtaa kasvaa erityisesti juuri sen positiivisten ilmastovaikutusten vuoksi.

”Ympäristönäkökulmat ja kestävät arvot liiketoiminnassa ovat nykypäivänä todella tärkeitä UPM:n lisäksi myös monille asiakkaillemme”, UPM Timberin laatu- ja ympäristöpäällikkö Eeva Laaksonen kertoo. ”Nyt kun pystymme tuottamaan sahatavaramme ilman fossiilisia polttoaineita, tuotteemme hiilijalanjälki pienenee vielä entisestään. Täten myös asiakkaiden tuotteiden hiilijalanjälki pienenee ja heidän on helpompi saavuttaa omia päästötavoitteitaan. Tästä seuraa väistämättä kilpailuetua molemmille osapuolille”, Laaksonen kuvailee.

imagen7hoa.png

Kokonaisuus on osiensa summa

Ei ole mitenkään itsestään selvää tai yleistä, että UPM Timberin kaltainen merkittävä teollinen toimija pystyy pyörittämään tuotantoaan täysin uusiutuvilla energialähteillä.

Sahojen puunkäytön sivuvirrat eli hakkeet, purut ja kuoret menevät sellunkeittoon sekä polttoaineeksi energiantuotantoon. Kaikilla neljällä UPM:n sahalla käytetään sekä lämpö- että sähköenergiaa.

Projekti siirtymisestä täysin uusiutuvaan energiaan aloitettiin UPM Timberillä noin vuosi sitten. Esimerkiksi Korkeakosken saha pystyi jo tuottamaan tarvitsemansa energian puun kuoresta ja hakkeesta omassa biolämpölaitoksessaan. Porissa Seikun sahalla taas hyödynnetään Pori Energian voimalaitosta, josta saha saa uusiutuvaa energiaa omiin sivuvirtoihinsa pohjautuen.

”Sellutehtaathan ovat valtavia uusiutuvan energian tuotantolaitoksia, joissa syntyy runsaasti energiaa yli tehtaan oman tarpeen myös sahojen käyttöön. Tehdasintegraateissa sijaitsevilla Pietarsaaren ja Lappeenrannan sahoilla olemmekin siirtyneet vuoden 2020 alusta käyttämään ainoastaan sellutehtaiden tuottamaa uusiutuvaa energiaa”, Eeva Laaksonen kertoo.

Samalla tavalla kuin kuluttaja voi tilata omaan kotiinsa uusiutuvilla polttoaineilla tuotettua, päästötöntä sähköä, sahat ostavat energiansa fossiilivapaana. UPM Timberillä ostosähkön päästöttömyys todennetaan Fingrid Oyj:n myöntämällä alkuperätakuutodistuksella, jonka yritys jakaa uusiutuvista energialähteistä tuotetulle kotimaiselle sähkölle.

Ratkaisuja askel kerrallaan

Päästöttömän energiankäytön lisäksi UPM Timber on myös onnistunut saavuttamaan UPM:n kierrätystavoitteen. Tämä tarkoittaa, ettei sahaliiketoiminnassa synny ollenkaan kaatopaikkajätettä, vaan raaka-aine hyödynnetään sataprosenttisesti ja kaikki jäte kierrätetään joko itse tai yhteistyökumppaneiden toimesta. Tämänkaltainen kiertotalous tuo ilmiselviä ympäristöetuja.

”UPM Timberin päästötön tuotanto on merkittävä askel kohti fossiilisista raaka-aineista vapaata tulevaisuutta ja motivoi muitakin UPM:n liiketoimintoja tekemään parhaansa. Kaikki päästöjä vähentävät toimet kestävän metsänhoidon ja innovatiivisen tuotekehityksen ohella tekevät meistä ja asiakkaistamme tulevaisuuden voittajia”, Sami Lundgren summaa.

 

Matalahiilinen puurakentaminen – vastaus urbanisaatioon?
Artikkeli | 5 min

Matalahiilinen puurakentaminen – vastaus urbanisaatioon?

Lue lisää
Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen
Artikkeli | 8 min

Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen

Lue lisää
Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!
Artikkeli | 1 min

Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!

Lue lisää