Artikkeli | 04/16/2021 09:28:36 | 3 min Lukuaika

Roskaralli oli mun lempparitehtävä!

Kierrätyskaverit-tehtäväkirja tuo kierrätyksen ja kiertotalouden Suomen esikouluihin.

Eskarilaiset kautta Suomen saavat nyt ensimmäistä kertaa oman tehtäväkirjansa, joka tutustuttaa lapsia kierrätyksen ja kiertotalouden saloihin. Materiaalin on tuottanut Oppi&ilo, ja sen taustalla ovat Arla, UPM ja K-ryhmä. Tärkeää aihetta on haluttu lähestyä ennen kaikkea positiivisuuden, ilon ja leikin kautta. Kierrätyskaverit-kirjassa seikkailee Oppi ja Ilo -kirjoista tutut Anna ja Joonas sekä Aamu-kissa ja mietteliäs mehiläinen. Mainio nelikko ohjastaa eskarilaista mieltä kutkuttavien ja visuaalisten, lapsille sopivien tehtävien avulla miettimään tärkeitä kiertotalousaiheita.

imagedyegm.jpg

Toiminnallisten puuha- ja tutkimustehtävien avulla erilaiset kiertotalouden aiheet, kuten luonnonvarat ja niiden hyödyntäminen, kierrättäminen ja uusiokäyttö tulevat lapsille tutuiksi. Teemat ovat isoja ja tärkeitä, ja niitä on haluttu lähestyä leikin ja ilon keinoin. Vanhemmat ja opettajat tietävät hyvin, että ympäristöasiat voivat herättää lapsissa kysymyksiä ja huoltakin. Tärkeänä lähtökohtana onkin ollut myönteinen ja ratkaisukeskeinen lähestyminen aiheeseen – kierrätyksen tulee olla lapselle hauska juttu!

Esimerkit tehtäviin löytyvät lasten omasta arjesta ja lähiympäristöstä. Tehtävissä mm. tutustutaan kierrätysmerkkiin väritystehtävän avulla, innostetaan löytämään roskalle oma jäteastia ja haastetaan miettimään omaa vedenkulutusta.

Kierrätyskaverit-kirja kannustaa matalan kynnyksen kierrätystekoihin

Maksuton materiaali koostuu eskarilaisten tehtäväkirjasta ja sitä tukevasta opettajan materiaalista, joka antaa käytännön ideoita ja vinkkejä opetukseen ja syventää aiheen käsittelyä. Eskariopettaja voi ladata materiaalin ryhmänsä käyttöön kierratyskaverit.fi-sivulta. Materiaali on tuotettu linjassa varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman kanssa eikä se sisällä mainontaa. Kierrätyskaverit-tehtäväkirja on saatavilla PDF-muodossa myös englanniksi ja ruotsiksi.

Opetusmateriaali on otettu vastaan innolla päiväkodeissa – 60 000 kappaleen painos tilattiin loppuun jo neljässä päivässä ja 30 000 kappaleen lisäpainoksestakin on tilattu jo suurin osa. Päiväkotien johtajina toimivien varhaiskasvatuksen opettajien Martina Hambergin ja Tiia Hongiston mukaan luovuus, visuaalisuus, leikillisyys ja toiminnallisuus yhdessä paketissa houkuttelevat lasta tutkimaan, osallistumaan ja toimimaan ratkaisukeskeisesti omassa ympäristössään.

imageitxxc.jpg

Tehtävistä kovasti pitävä hämeenlinnalainen eskarilainen Rasmus antoi täydet pisteet Kierrätyskaverit-kirjalle. ”Roskaralli oli mun lempparitehtävä. Se oli ihan helppo. Paitsi yhdessä kohdassa mun piti vähän miettiä ja onneksi on pyyhekumi”, Rasmus tuumasi.

”Kierrätyskaverit-materiaalin positiivinen lähestymistapa innostaa sekä opettajaa että lasta harjoittelemaan ympäristöä suojelevia tekoja matalallakin kynnyksellä. Materiaalin avulla teemoista voi kehkeytyä suurempiakin projekteja lasten kanssa”, kertoo Hamberg.

Ympäristötietoisuuteen kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota jo pientenkin lasten kanssa, mutta ikäkauteen sopivalla tavalla.

”Mitä varhaisemmassa vaiheessa kierrätyskulttuuriin ja ympäristötietouteen kiinnitetään huomiota, sitä paremmin lapsi oivaltaa tekojensa vaikuttavuuden ympäristöönsä. Kestävän elämäntavan omaksuminen saa näin alkunsa”, Hongisto toteaa.

Yhteisiä tekoja kiertotalouden eteen

Voit tutustua materiaaliin osoitteessa kierratyskaverit.fi.

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää
Vanerintuotannossa ongelmat ratkaistaan systemaattisesti 8D-menetelmällä
Artikkeli | 3 min

Vanerintuotannossa ongelmat ratkaistaan systemaattisesti 8D-menetelmällä

Lue lisää
Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen
Artikkeli | 8 min

Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen

Lue lisää