UPMBiopolttoaineet

Kuljetamme puhdasta voimaa suomalaisesta metsästä

12/19/2018 13:10:58

Kiitosimeon on yksi UPM Biopolttoaineiden kuljetusyhteistyökumppaneista. Jussi Kaurala toimii heillä kuljetusesimiehenä - lue Jussin blogista hänen työpäivästään.

Kuljetamme puhdasta voimaa suomalaisesta metsästä

”Paljonko on säiliön pinta? Millaisia suunnitelmia seuraavalle vuorokaudelle?” Osa mäntyöljyä tuottavien sellutehtaiden säiliöistä ei ole etäseurannassa, joten jokaiseen työpäivääni kuuluvat edelleen perinteiset puhelinsoitot sekä rupattelutuokiot. Näiden avulla tiedän, paljonko milläkin sellutehtaalla on mäntyöljyä ja kuinka paljon sitä tulee lisää heidän varastosäiliöönsä seuraavan vuorokauden tai lähipäivien aikana. Sellutehtaiden tähteenä syntyvä mäntyöljy viedään lopulta UPM BioVerno -dieselin ja -naftan raaka-aineeksi UPM:n Lappeenrannan biojalostamolle. Tehtävänämme on kuljettaa myös muita tuotteita ja kemikaaleja biojalostamolle ja biojalostamolta pois, mutta suurin volyymi on nimenomaan mäntyöljyllä.

Kun tulin töihin Kiitosimeonille vuonna 2015 oli yhteistyö UPM Biopolttoaineiden ja sitä kautta Lappeenrannassa toimintaansa aloittelevan biojalostamon kanssa vielä pientä. Meidän automme ajoivat muutamia kuormia viikossa. Kuormamäärät ovat kasvaneet moninkertaisiksi ja sen ohella kalusto on lisääntynyt sekä kasvattanut samalla kokoaan. Nykyään hoidamme biojalostamon mäntyöljykuljetukset pääosin 76 tonnin kokonaispainoilla olevilla säiliöautoilla, joissa kolmessa on UPM:n kanssa yhteistyössä toteutetut UPM BioVerno -teippaukset. Näitä autoja saattaa tulla vastaan Kaakkois-Suomen lisäksi myös muualla Suomessa.

Muutaman vuoden aikana myös kuljettajamme ovat kehittyneet melkoisiksi mäntyöljyn asiantuntijoiksi, vaikka kaikilla ei aikaisempaa kokemusta aineesta ollutkaan. Monet pystyvät jo pelkästään säiliöön katsomalla kertomaan erinäisiä ominaisuuksia mäntyöljystä, jota sillä kertaa autoon lastaavat. Siitä on tietysti minulle erittäin suurta apua kuljetusten suunnittelussa ja samalla varmistamme, että biojalostamon päähän tuodaan aina hyvälaatuista raaka-ainetta.

UPM BioVerno -diesel vähentää tieliikenteen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi ja on tärkeää, että myös meidän säiliöautot muuttuvat koko ajan vähäpäästöisemmiksi ja polttoainetaloudellisemmiksi. Kiitosimeonin UPM Lappeenrannan biojalostamolle kuljettamasta mäntyöljystä noin 95 % ajetaan jo nyt EURO VI-luokan kalustolla ja viimeisetkin EURO V-luokan autot tulevat vaihtumaan uudempiin lähitulevaisuudessa. Ajotavan ohella polttoaineenkulutusta ja muun muassa tyhjäkäyntiä seurataan autojen päätelaitteiden lähettämän datan avulla ja niitä pyritään jatkuvasti pienentämään esimerkiksi autojen ohjelmoinneilla ja käyttämällä Volvon uutta I-See-vakionopeudensäädintä.

Maailmassa on paljon huolenaiheita ilmaston ja ympäristön saastuttamisen suhteen - ne vaativat pikaisia toimenpiteitä. On tärkeää, että myös meillä tehdään asioille jotain. Muutos se on pienikin muutos ja on hienoa olla omalta osaltaan mukana juuri tässä muutoksessa vähäpäästöisempään liikenteeseen, vaikka sitten tietokoneen ja puhelimen välityksellä.

Näytä lisää