Meidän vastuullisuus­sitoumuksemme

 

Taistelemme ilmastonmuutosta vastaan kehittyneillä biopolttoaineilla ja biopohjaisilla raaka-aineilla

Ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen ehtymisen ja luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan nopeita toimia ja rohkeita ratkaisuja. Euroopan unionin asettamat kunnianhimoiset tavoitteet kirittävät meitä kaikkia toimintaan. Esimerkiksi tieliikenteen kasvihuonekaasuja tulee vähentää 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tämä lisää biopolttoaineiden maailmanlaajuista tarvetta merkittävästi.

Me tarjoamme asiakkaillemme kestäviä ratkaisuja, joilla he voivat pienentää toimintansa päästöjä jo tänään. Yhdessä voimme ottaa päättäväisiä askelia kohti ilmastopositiivisuutta.

 

Korvaa fossiilisia tuotteita ja raaka-aineita

Vähemmän CO2-päästöjä

Kattavasti sertifioitu

 

Jätteistä ja tähteistä valmistetut kehittyneet biopolttoaineet ja biopohjaiset raaka-aineet, jotka eivät vaikuta maankäytön tarpeisiin suoraan tai epäsuorasti, muodostavat perustan kestävälle tuotannolle.

Kehittyneet nestemäiset biopolttoaineet eivät vaadi ajoneuvokannan uusimista tai uutta jakeluverkostoa. Niillä voidaan korvata fossiilisia polttoaineita samanlaisen koostumuksen ansiosta aina 100 % asti. Kehittyneet biopolttoaineet toimivat näin tehokkaana kiihdytyskaistana liikenteen hiilidioksidi- ja lähipäästöjen välittömässä pienentämisessä. Lisäksi UPM BioVerno -naftalla voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita useiden erilaisten muovien valmistuksessa.

 

Vastuullisuus meillä

Tuotteemme auttavat taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, mutta vastuullisuus on keskiössä myös kaikessa muussa toiminnassamme. Haluamme, että koko toimitusketjumme toimii vastuullisuusperiaatteidemme mukaisesti ja huolehdimme että toiminta on ulkoisesti verifioitua. Vastuullisuuteen sisältyy sosiaalinen vastuu, ympäristövastuu ja taloudellinen vastuu. Raportoimme mahdollisimman läpinäkyvästi toiminnastamme. Työskentelemme sidosryhmiemme kanssa joka päivä päättäväisesti paremman huomisen puolesta.

 

 

Tutustu UPM Biopolttoaineiden vastuullisuuteen

Vastuulliset arvoketjut ja niiden verifiointi

Vastuulliset arvoketjut ja niiden verifiointi

Lue lisää
Kohti ilmastopositiivisuutta

Kohti ilmastopositiivisuutta

Lue lisää
Raportointi ja tunnustukset

Raportointi ja tunnustukset

Lue lisää
 
 

Tuoreimmat Biofuels-uutiset ja -tarinat

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Henna Lehtonen oppii uutta luodessaan biotalouteen perustuvaa tulevaisuutta
Artikkeli | 05/10/2023 11:53:04 | 3 min

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Henna Lehtonen oppii uutta luodessaan biotalouteen perustuvaa tulevaisuutta

Lue lisää
UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Ville Vauhkonen nauttii historian ja tulevaisuuden tekemisestä
Artikkeli | 04/05/2023 11:29:01 | 5 min

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Ville Vauhkonen nauttii historian ja tulevaisuuden tekemisestä

Lue lisää
UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: kehitämme teknologiaa tulevaisuuden kasvua varten
Artikkeli | 03/17/2023 12:59:16 | 3 min

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: kehitämme teknologiaa tulevaisuuden kasvua varten

Lue lisää
Edistämme puhtaampaa liikennettä yhteistyössä asiakkaiden kanssa
Artikkeli | 03/01/2023 06:29:08 | 5 min

Edistämme puhtaampaa liikennettä yhteistyössä asiakkaiden kanssa

Lue lisää