UPM Biopolttoaineet

Innovaatioissa on hohtoa mutta tuotanto tuo leivän

30.6.2018 14.04 EET

(Tämä kirjoitus julkaistiin ensiksi Lännen Median lehdissä viikonloppuna 30.6.-1.7.2018.) Se oli hieno hetki. Oli vuosi 2012 ja UPM:n hallitus oli juuri hyväksynyt Lappeenrannan biojalostamoa koskevan investointiehdotuksen. Kehityshanke, joka oli aloitettu kuusi vuotta aikaisemmin etenisi teollisen mittakaavan toteutukseen. Päätös tarkoitti, että kehittyneen puupohjaisen dieselin ja naftan tuotanto alkaisi täysin uudella, innovatiivisella prosessilla kolme vuotta myöhemmin.

Innovaatioissa on hohtoa mutta tuotanto tuo leivän

Noin 180 miljoonan euron investointi uuden metsäteollisuuden ensimmäiseen todelliseen, itse kehitettyyn innovaatiotuotteeseen oli luonnollisesti myös riski. Se päätettiin ottaa. Jos hyvin kävisi, yhtiö saisi innovaatiovaiheeseen sijoittamansa rahat takaisin, kenties korkojen kera. Mutta takeita ei ollut.

Innovaatiot ovat niin yritysten, poliitikkojen kuin ajatuspajojenkin lempilapsia. Innovaatioihin liittyy huikeita tulevaisuuden odotuksia, mutta samalla riskejä. Siksi tutkimusta ja tuotekehitystä tuetaan joskus myös julkisin varoin.

Tutkimus, tuotekehitys ja innovointi ovat yrityksille välttämättömyyksiä. Ne luovat edellytyksiä kasvulle ja uudistumiselle, mutta myös olemassa olevien toimintojen tehostamiselle ja kilpailukyvyn parantamiselle.

Tutkimus- ja tuotekehitys tehdään yleensä laajemman partnerijoukon kesken ja näin suurten yritysten toiminnalla on reippaat heijastusvaikutukset julkisiin tutkimusyksiköihin ja pk- ja start up -yhtiöihin.

Julkinen rahoitus on suuren yrityksen näkökulmasta vain pieni osa innovaation kokonaissatsausta. Suomi kuitenkin tarvitsee yrityslähtöistä soveltavaa tutkimusta kilpailukyvyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Strateginen yhteistyö yritysten, korkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten välillä myös sitoo yrityksiä Suomeen. Se on tärkeää.

Innovaatioketjuun, eli teknologian kehittämiseen, pilotointiin ja kaupallistamiseen, kuluu helposti kymmenkunta vuotta. Yrityksen näkökulmasta kassavirta on tänä aikana miinusmerkkinen ja takaisinmaksuodotukset kaukana tulevaisuudessa. Näin oli myös Lappeenrannan jalostamon kohdalla.

Taloudellinen lisäarvo on tässä vaiheessa paitsi yritykselle myös yhteiskunnalle marginaalista. Kenties vuokrataan tiloja, tilataan jonkin verran pilottikoneita ja -laitteita, ostetaan raaka-aineita koekäyttöön ja maksetaan palkkaa suppealle joukolle korkeasti koulutettuja kehittäjiä. Odotus on tulevaisuudessa.

Varsinainen taloudellinen lisäarvo niin yritykselle kuin yhteiskunnalle tulee vasta, kun innovaatioita skaalataan tuotannolliseksi toiminnaksi. Aletaan investoida, rakennetaan, tilataan koneita, hankitaan raaka-aineita teollisessa mittakaavassa, palkataan työvoimaa, ostetaan palveluja, aloitetaan tuotannollinen toiminta, myydään ja kuljetetaan innovaatiotuotteet markkinoille. Nyt eivät riitä muutamat kehittäjät, ammattikuntien kirjo on moninainen ja henkilöstömäärät eri tasoa.

Tämä on se tavoiteltu vaihe, jolloin raha tehdään – niin yritykselle kuin yhteiskunnalle. Tämä vaihe voi kestää vuosikymmeniä, metsäteollisuudessa 30-40 vuotta. Siksi minusta on outoa, että moni päättäjä pitää innovaatiovaihetta tavoiteltavampana tai hohdokkaampana kuin tuotantoa. Molemmathan ovat olennaisia osia yhtä lisäarvoa tuottavaa kokonaisuutta. Ilman innovaatioita teollisuus ei kehity markkinoiden mukana, mutta ilman kilpailukykyistä ja kannattavaa teollisuutta ei saada tuloja eikä ole varaa uusiin innovaatioihin.

upm-lappeenranta-biorefinery-laboratory-tuomas-mäkinen.jpg

Lappeenrannan biojalostamon prosessi kehitettiin Suomessa yhteistyössä tanskalaisen teknologiakumppanin kanssa. Alkuvaiheessa pilotteja tehtiin myös Yhdysvalloissa. Kansainvälisyys on osa nykyaikaista innovointia. Kansantalouden kannalta olennaisin, eli teollinen tuotanto vientituotteeksi, toteutui Suomen onneksi kotimaassa.

Suomen pitää panostaa innovaatioihin ja kehittämiseen myös julkisin panoksin, mutta kansantalouden kannalta ei ole viisasta, jos innovaatioiden teollisen skaalauksen annetaan valua kustannuskilpailukykyisempään tai verotuksellisesti houkuttelevampaan ympäristöön Suomen ulkopuolella.

Tämä on vaarana, jos julkisia tutkimus- ja kehitysvaroja aletaan kerätä kiristämällä olemassa olevan teollisuuden veroja. Tällöinhän toimintaympäristön houkuttelevuus investoinneille heikkenee ja samalla kasvaa todennäköisyys sille, että innovaatioiden skaalautuminen teolliseksi toiminnaksi tapahtuu Suomen ulkopuolella maassa, jossa teollisuuden verotus on lievempää. Valtion ei kannata kerätä innovaatiovaroja yritysten kilpailukyvyn kustannuksella.

UPM arvioi parhaillaan investointiedellytyksiä kahdessa hankkeessa, joissa molemmissa tultaisiin käyttämään innovatiivista uutta teknologiaa. Toisessa on kyse kiinteän puun jalostamisesta biokemikaaleiksi, joilla korvataan fossiilisia raaka-aineita kemianteollisuudessa. Toisessa valmistetaan uusiutuvaa dieseliä ja naftaa uudella teknologialla käyttäen raaka-aineena kiinteää biomassaa. Tavoitteena ovat jälleen tuotteet, joilla vähennetään merkittävästi liikenteen kasvihuonekaasu- ja lähipäästöjä.”

Varmistammeko Suomessa elinkeinopoliittisilla päätöksillä sellaisen toimintaympäristön, että innovaatiomme skaalataan teolliseksi toiminnaksi juuri täällä, ei jossakin muualla?

Lappeenrannan biojalostamon kehittäminen ja rakentaminen kesti lähes 10 vuotta. Nyt laitos on pyörinyt vasta muutamia vuosia. Investointipäätöksen jälkeen olen kokenut monta hieno hetkeä. Olemme päässeet tavoitetuotantoon ja toiminta on kannattavaa. Suurin osa tuotannosta menee tätä nykyä vientiin. Voimme olla erittäin ylpeitä laitoksen innovatiivisuudesta, mutta viime kädessä vasta tehokas vientituotanto tuo leivän sekä yritykselle, että suomalaiselle yhteiskunnalle.

Näytä lisää