Moderni kesätyöpaikka tulevaisuuden tuotteen parissa

UPM:n Lappeenrannan biojalostamo tarjosi Tampereen ammattikorkeakoulussa sähkötekniikan insinööriksi opiskelevalle Mikael Heinoselle, 24, opettavaisen sekä nykyaikaisen työpaikan kesällä 2018.

Tampereen ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta opiskeleva Mikael Heinonen työskenteli kesällä 2018 UPM:n Lappeenrannan biojalostamolla, jonne hän hakeutui koulutustaustansa sekä uusien kokemusten saavuttamiseksi.

Mikael kertoo viihtyneensä Lappeenrannassa erittäin hyvin, sillä työ sekä työyhteisö tukivat monin tavoin hänen oppimista sekä työskentelyään, ja myös Lappeenranta näyttäytyi Mikaelille kauniina sekä monipuolisena kesäkaupunkina. ”Lappeenrannassa oli paljon nähtävää ja koettavaa koko kesäksi, ja viihdyinkin elämää vilisevässä kaupungissa erittäin hyvin. Vapaa-ajallani urheilin lenkkeillen sekä kuntosalilla käyden. Lisäksi vietin lämpimiä kesäpäiviä satama-alueella”.

Mikael muutti Lappeenrantaan kesätöiden ajaksi, ja asunto järjestyi hänen mukaansa mutkattomasti. ”Hain asuntoa Lappeenrannan opiskelija-asuntosäätiön kautta, ja se järjestyi minulle nopeasti”, Heinonen kiittelee.

Kesätyöstä tukea viimeisen vuoden opintoihin

Biojalostamolla Heinonen työskenteli erilaisissa EIA-kunnossapitotöissä, jotka pitivät sisällään automaatio-, sähkö-, sekä instrumentoinnin kunnossapitotöitä.

Työtä tehtiin vuoroissa, mutta pääosin työt painottuivat virka-aikojen sisäpuolelle. ”Työaikojen lisäksi myös työn kiireellisyydessä oli vaihtelua, sillä joinakin hetkinä saattoi olla useita korjattavia instrumentteja, ja toisina hetkinä taas saattoi olla hiljaisempaa, jolloin pääsin työskentelemään esimerkiksi ylläpitotöiden parissa”.

Heinosen mukaan kesätyö tuki hyvin hänen syksyllä 2018 alkaneita viimeisen vuoden opintojaan sekä opinnäytetyön tekemistä. ”Ennen kaikkea sain erittäin hyvää kokemusta, joka on tärkeää viimeisen vuoden kursseihin sekä labroihin”.

”Erityinen työpaikka”

Mikael kertoo, että Lappeenrannan biojalostamo oli monella tapaa erityinen kesätyöpaikka, jossa oli mahdollisuus päästä oppimaan paljon erilaisia asioita työkavereiden tukemana. ”En ollut aikaisemmin työskennellyt sähkötöissä, vaikka opintoja olikin takana. Tästäkin huolimatta pääsin tekemään kaikkia niitä töitä, joita tehtävässä vaadittiin”.

Työhön opastettiin jatkuvasti, ja sen lisäksi kaikki kesätyöntekijän kysymykset olivat tervetulleita. ”Ei ollut asiaa tai kysymystä, jota en olisi voinut esittää kollegalle”.

Mikael kehuu, että biojalostamolla oli jopa poikkeuksellisen hyvä yhteishenki. ”Se lisää viihtyvyyttä ja oppimista, kun voi kysyä hullunkurisiakin kysymyksiä toiselta. Erityistä oli myös työskentely uusiutuvasta raaka-aineesta tehdyn polttoaineen parissa, jota tehdään ainoana maailmassa juuri Lappeenrannassa”.


Teksti: Satu Peltola
Kuva: Ville Vauhkonen