Kesäkuun 17. päivä YK viettää kansainvälistä päivää aavikoitumisen ja kuivuuden ehkäisemiseksi. Tapahtuman tavoitteena on lisätä tietoisuutta aavikoitumisen vastaisesta kamppailusta sekä auttaa kuivuudesta kärsivillä alueilla asuvia ihmisiä.
Alueita aavikoituu, kun valmiiksi kuivat alueet rappeutuvat pääosin ilmastonmuutoksen ja ihmisen toiminnan seurauksena. Kuivien alueiden ekosysteemit ovat äärimmäisen haavoittuvaisia ja herkkiä luonnonvarojen liikakäytölle.
Aavikoitumisella on laaja kirjo seurauksia, jotka ulottuvat niin kasveihin, eläimiin kuin maaperän ravinteisiin. Myös aavikoituvilla alueilla elävät ihmiset kärsivät, sillä aavikoituminen lisää köyhyyttä ja johtaa poliittiseen epävakauteen. Aavikoituminen ja rappeutuminen vähentävät maaperän tuottavuutta, mikä puolestaan heikentää elintarviketurvaa, kun sadot pienenevät ja laidunmaat kuihtuvat.
Aavikoituminen on tuhoisaa luonnon monimuotoisuudelle, ja se vaikuttaa miljardien ihmisten elämään ympäri maailman. Kuva: Dikaseva, Unsplash
Aavikoitumisen syyt
Yhdysvaltalaisen Duke University -yliopiston ympäristötieteiden tiedekunnan emeritusdekaani William H. Schlesingerin mukaan aavikoitumisen taustalla on ilmastonmuutokseen ja ihmisen toimintaan liittyviä ilmiöitä, kuten kuivuuskaudet, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, luonnonvarojen liikakäyttö, metsäkato, liikalaidunnus ja muu maaperää rappeuttava toiminta.
”Monesti aavikoituminen ilmenee maaperän muutoksina, kuten hedelmällisyyden vähenemisenä ja ravinteiden alueellisen jakautumisen vääristymisenä. Tämän seurauksena alueen alkuperäisen tuottavuuden palauttaminen on vaikeaa, vaikka onnistuttaisiin lievittämään aavikoitumisen juurisyitä, esimerkiksi kuivuutta tai liikalaidunnusta. Todennäköisenä seurauksena aavikoituneen alueen kantokyky ei enää riitä samalle määrälle ihmisiä kuin aiemmin, mikä johtaa kuolemiin tai muuttoliikkeeseen,” Schlesinger selittää.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n AKT-maiden kuivuneiden ja rappeutuneiden alueiden elvyttämiseen tähtäävää hanketta koordinoiva tohtori Moctar Sacande kertoo, että aavikoituminen lisääntyy, koska luonto ei kykene korvaamaan sitä, minkä ihminen kuluttaa. Tämän seurauksena syntyy luonnonpääoman kannalta haitallisen epätasapainoisia ympäristöjä.
”Poikkeukselliset ilmasto-olosuhteet pahentavat jatkuvaa, kestämätöntä luonnonvarojen liikakäyttöä, kuten maatalouden levittäytymistä, monokulttuuria eli yhden lajin viljelyä, metsien luvatonta käyttöä ja hävittämistä sekä vastuuttomia hakkuita. Sademäärien jatkuva väheneminen ja toistuvat kuivuusjaksot heikentävät kasvillisuutta ja altistavat maaperän eroosiolle, minkä seurauksena maan tuottavuus laskee,” Sacande valaisee.
Aavikoituminen voi johtaa maaperän laadun heikkenemiseen ja huonoihin satoihin. Kuva: Jasper Wilde, Unsplash
Aavikoitumisen maailmanlaajuiset seuraukset
Aavikoituminen koskettaa valtavaa ihmismäärää, koska huomattava osa maailman väestöstä asuu aavikoitumisesta kärsivillä alueilla, niiden lähellä tai aavikoitumisen uhkaamilla alueilla.
”Maailman väkiluvun kasvaessa aavikoituminen voi johtaa paikallisiin joukkonälänhätiin ja muihin häiriöihin laajamittaisten muuttoliikkeiden seurauksena. Saharan autiomaan eteläisissä osissa tämä on jo nähtävissä,” Schlesinger kertoo.
Sacande viittaa FAO:n tuoreeseen raporttiin, jossa arvioitiin, että 41% maapallon maapinta-alasta on erittäin kuiviksi, kuiviksi, puolikuiviksi tai kuiviksi puolikosteiksi aavikoiksi määriteltävien alueiden peitossa.
”Suurin osa aavikoilla asuvasta väestöstä sijoittuu kehitysmaihin. Heille aavikoitumisesta seuraa nälkää ja äärimmäistä köyhyyttä,” Sacande sanoo.
Aavikoiksi määriteltävillä alueilla asuu noin 2 miljardia ihmistä, ja kuivien mutta viljelyskelpoisten alueiden osuus maailman viljellyistä alueista on noin 80%. Sacanden mukaan viljellyistä alueista noin 90 % sijaitsee kehittyvissä maissa.
Näillä alueilla harjoitetaan pääosin pienmaataloutta ja omavaraisviljelyä, jotka ovat elintarviketurvan kannalta ratkaisevassa asemassa. Alueiden maatilojen osuus maailmanlaajuisesta ruoantuotannosta on 60% ja karjataloudesta noin 50%.
Kuivien mutta viljelyskelpoisten alueiden osuus maailman viljellyistä alueista on noin 80 %. Kuva: Josh Conison, Unsplash
Aavikoitumisen lieventäminen
”Ilmastonmuutos todennäköisesti lisää kuivien kausien yleisyyttä alueilla, jotka ovat jo valmiiksi aavikoitumisen partaalla. Globaalilla tasolla ilmastonmuutosta vastaan kamppaillaan monin keinoin, ja mikäli riittävät toimenpiteet toteutetaan tarpeeksi ajoissa, saatamme onnistua hidastamaan aavikoitumista”, Schlesinger sanoo.
Aavikoitumisen vaikutusten peruminen on Schlesingerin mukaan erityisen kimuranttia, mutta pitkän aikavälin ratkaisuksi tutkitaan useita tapoja homogenisoida maaperää sekä palauttaa hedelmällisyyttä.
Sacande pitää aavikoituneiden alueiden elvyttämiseen tähtäävien projektien ja kestävyyshankkeiden tärkeimpänä osana paikallisyhteisöjen auttamista. Monien maaseutuyhteisöjen elanto riippuu ympäröivien herkkien ekosysteemien kasvillisuuden terveydestä, tuottavuudesta ja toipumisesta.
Vuonna 2007 Afrikan unioni lanseerasi Suuri vihreä muuri -ohjelman, jonka tavoitteena on kamppailla aavikoitumista ja ilmastonmuutosta vastaan. Lippulaivahanketta on toteutettu yli 20:ssä Saharan alueen valtiossa. Ohjelmassa autetaan paikallisia maanviljelijöitä, karjankasvattajia ja kyliä istuttamaan puita kasvipeitteen lisäämiseksi ja maaperän rappeutumisen peruuttamiseksi.
Sacanden mukaan heikentyneiden alueiden elvyttäminen voi lieventää aavikoitumisen seurauksia vähentämällä jäljellä olevien metsäalueiden kuormitusta, suojelemalla luonnon monimuotoisuutta, parantamalla maaperän hedelmällisyyttä ja tuottavuutta sekä ehkäisemällä ilmastonmuutosta sitomalla hiilidioksidia. Pitkällä aikavälillä Suuri vihreä muuri -ohjelma luo taloudellisia mahdollisuuksia, lisäähedelmällistä maapinta-alaa, varmistaa elintarviketurvan ja edistää ilmastonmuutoksen vastaista kamppailua.
Teksti: Hunter B. Martin
Pääkuva: Eduardo Gutierrez, Unsplash